torstai 30. toukokuuta 2013

SUPS03
Piirisarjaturnaus Haukipudas  sunnuntaina 2.6. Lähtö Teboililta klo.7.00.
Niko,Samu,Jone,Arttu . Joopin haen kotoa. Juho otetaan matkan varrelta.
Muistakaa ottaa evästä mukaan vaikka onkin ruoka varattuna siellä.
Ps. Piirisarja pelipaidat mukaan.

Otteluohjelma:
Kajha03-Ajax valk.03
Kajha03-Keps03
Kajha03-Ols 03 sin
Nyt näyttää olevan hieman helpompia vastustajia kuin viimeksi Rovaniemellä.
Ajax voitettiin Yliviskassa, Kepsiä vastaan ei olla pelattu koskaan ja Ols on kova luu jonka kanssa pelattiin viime kesänä tosi tiukka peli joka karvaasti hävittiin osaksi tuomari virheen vuoksi.
Odotan tasaisia ja tiukkoja pelejä.
Tv.Janne "koutsi"

tiistai 28. toukokuuta 2013

Valioliiga Sotkamossa 26.5.2013














Ensimmäinen peli SuPS- 01 (Arsenal kelt.01) -Aston Villa (Hyrynsalmi)  tulos 14-0 voitto

SuPS -01 pojat olivat hurjassa vauhdissa ensimmäisessä pelissä. Ensimmäinen maali tuli jo pelin ensimmäisellä minuutilla Juuso Mäkeläisen tehdessä sen. Peli oli täysin SuPS -01 poikien tykitystä.

Joukkueessa pelasivat:
Juuso Mäkeläinen 4+5
Justus Turpeinen (c) 4+1
Ville Marjanen 2+0
Joni Mikkonen (mv)
Jarkko Seppänen
Jesse Heikkinen
Kaapo Moilanen 1+1
Iekko Anttonen
Jouhki Anttonen 2+0
Niiles Anttonen
Sami Moilanen1+0
Kaapo Laakkonen

Toinen peli SuPS -01(Arsenal kelt.01) - FC Tarmo (Kajaani) tulos 4-3 voitto

Toinen peli oli heti Aston Villa pelin perään ja FC-Tarmo antoi pojille tiukan vastuksen. Ensimmäisen maalin teki Jarkko Seppänen ja syötön antoi Juuso Mäkeläinen. Pian kuitenkin FC-Tarmo tasoitti tilanteen. Juuso Mäkeläinen teki vielä kaksi maalia ja syöttäjinä olivat Jarkko Seppänen ja Sami Moilanen -02. FC-Tarmo taisteli ja kavensi vielä tilanteen 3-2. Kaapo Laakkonen -02 tykitti kuitenkin vielä yhden maalin ja tilanne 4-2. FC- Tarmo kavensi kuitenkin vielä loppusalla tilanteeksi 4-3.

Joukkueessa pelasivat:
Juuso Mäkeläinen 2+1
Justus Turpeinen (c)
Ville Marjanen (mv)
Joni Mikkonen
Jarkko Seppänen 1+1
Jesse Heikkinen
Kaapo Moilanen
Iekko Anttonen
Jouhki Anttonen
Niiles Anttonen
Sami Moilanen 0+1
Kaapo Laakkonen 1+0

Kolmas peli SuPS 01(Arsenal kelt.01)- ManU musta (Kajaani) tulos 2-3 tappio

Peli oli tosi jännittävä ja tasainen. Toisen kerran peräkkäin SuPS -01 pojat saivat kokea karvaan tappion "hyville kavereille" Kajaanin pojille. Sami Moilanen -02 teki kaksi maalia peräkkäin yhden niistä syötti Ville Marjanen. Tilanne näytti vielä ihan hyvältä tässä vaiheessa, mutta sitten SuPS-01 poikien ote herpaantui ja tämän Ilmari Korpinen (ManU) käytti hyväksi ja teki kolme maalia peräkkäin ja vei Kajaanilaiset voittoon.

Joukkueessa pelasivat:
Juuso Mäkeläinen
Justus Turpeinen
Ville Marjanen 0+1
Joni Mikkonen (c)(mv)
Jarkko Seppänen
Jesse Heikkinen
Kaapo Moilanen
Iekko Anttonen
Jouhki Anttonen
Niiles Anttonen
Sami Moilanen 2+0
Kaapo Laakkonen

Seuraavaan peliin 16.6.13 Paltamoon SuPS -01 ei voi osallistua, koska samaan aikaan pojilla on piirisarjan peli Oulussa. Seuraavan kerran 7.7.13 Pulangalla pojat ovat taas mukana. Tällä hetkellä SuPS-01 on sarjan kolmantena.

Seuraava piirisarja peli pojilla on su 2.6.13 Oulussa.




sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Valioliiga Vuokatti 26.5.2013 Sups02
Toinen valioliigan turnaus takana. Sups02 oli mukana hieman uudistuneella kokoonpanolla. Mukaan oli saatu viimeksi piirisarjakiireiden takia poissa olleet Aatu Rautiainen ja Jere Lauronen. Lisäksi  Kimmo Timonen ja Jesse Kinnunen liittyivät taas remmiin. Kaapo Laakkonen ja Sami Moilanen olivat lainassa 2001 teamissa.
Pakisto Kimmo, Veikko, Jesse pelasivat kelpo turnauksen 3 peliä ja vain 4 maalia omiin.
Hyökkääjistä pirteimpiä olivat Perttu Keränen ja Jere Lauronen.
Päivän onnistujiin voidaan laskea myös vähällä peliajalla ollut Kalle Laukkoski joka luuti maalin edus tilanteesta avausmaalinsa Valioliigassa. Hienoa Kalle!
Joukkue jatkaa siis edelleen tappioitta liigaa. Seuraava turnaus 16.6. Paltamossa.
Pisteet:
Perttu Keränen 4+1
Jere Lauronen  2+3
Maiju Laatikainen 2+0
Jesse Kinnunen 1+1
Aatu Rautiainen 1+0
Kalle Laukkoski 1+0
Miika Heikinen 0+3
Joukkueessa pelasivat lisäksi Kimmo Timonen ,Veikko Moilanen ja Juuso Juntunen

lauantai 25. toukokuuta 2013

Nappulaliiga Vuokatti 25.5.2013
Nyt on Vuokatin nappulaliiga pelattu . Arsenal nappulat 07,04-05 ja 03 esiintyivät jälleen vahvoin ottein kentällä halliten pelejään . Ainoastaan pikkuArsenal07 joukkue koki pistemenetyksiä 1 tasurin ja yhden tappion muodossa.
Vuokatissa oli taas totutusti pienet kentät ja se muutti pelin luonnetta ,koska kovista suoraan juoksijoista ei ollut paljon apuja tuolla vaan täytyi pelata tyhjään tilaan syötellen.

Tulokset:
Arsenal07- Real (Sotkamo) 5-0
Arsenal07-Manu musta   4-4
Arsenal07- Manu musta 2-3
Maalintekijät: Venni Seppänen 6, Enni Heikkinen 3, Atte Turpeinen 1, vastustajan oma maali
Muu joukkue: Arttu ja Aapo Moilanen, Aarne Laatikainen,Santeri Kyllönen, Niiki Juttula ja Tiia Moilanen
Arsenal04-05-Mancity (Kuhmo) 3-2
Arsenal04-05-Manu 03-04 vihreä 2-1
Arsenal04-05- Fc Wimma 03-04 1-0
Pisteet: Tuomas Heikkinen 3+0, Mika Moilanen 1+2, Teemu Moilanen 1+1, Olavi Kyllönen 1+0,Antti Himanen 0+1
Joukkueessa lisäksi : Manta Laatikainen, Eetu Heikkinen, Luukas Tolonen, Joona Heikkinen ja Ossi Niskanen

Arsenal03-Fc Tarmo03-05  2-0
Arsenal03-Real    7-1
Arsenal03-Manu03 musta 3-1
Pisteet: Maiju Laatikainen 4+0,Juho Heikkinen 2+4, Joopi Moilanen 2+3, Niko Heikkinen 2+0,Jone Ohtonen 1+2, Arttu Huttu 1+0, Pekka Heikkinen 0+1
Joukkueessa : Onni Laatikainen ja Samu Kinnunen

Huomenna tulessa kovat Valioliiga joukkueet Arsenal02 musta ja Arsenal01 keltainen.
Pelit alkavat klo.10.00 kaikki kannustamaan Suomussalmen joukkueet voittoon.



perjantai 24. toukokuuta 2013

Nappulaliiga ja Valioliiga Vuokatti 25.-26.5.2013
Suomussalmelta ilmoitettu 5 joukkuetta .  Lauantaille Arsenal07 (Ville Vainio), Arsenal04-05 (Tuomo H.) , ja Arsenal 03(Janne). Sunnuntain Valioliigaan Arsenal02 musta(Janne), ja Arsenal01 keltainen(Artto).
Otteluohjelmat löytyvät Nappulaliigan linkistä  http://www.kainuunnappulaliiga.fi/.
Muistakaa aina ilmoittautua viikkoa ennen jos olette tulossa turnaukseen!
Turnaukseen mennään omilla kyydeillä. Jos sinulla ei ole kyytiä ilmoita Jannelle tai Arttolle.
Paikalle puolituntia ennen eka peliä viimeistään.

Nappula- ja valioliiga + jalkapallokoulu Suomussalmi kausi 2013


Nappulaliiga on tarkoitettu 4-10-vuotiaille pojille ja tytöille.

Valioliiga on tarkoitettu 11-14-vuotialle pojille ja tytöille.

Nappulaliigan hinta on 65€/pelaaja+ jalkapallokoulu 16 harjoitus kertaa 35e yht.100e kausi.
Hinta ei sisällä paitaa eikä palloa. Pallon ja paita hommataan erikseen.
Jalkapallokoulu Suomussalmella kesä- heinä kuussa tiistaisin ja torstaisin klo.10-11 4-7 vuotiaat ja klo.11-12 8-12 vuotiaat.

Hinta sisältää ohjauksen, kesäajan turnaukset, vakuutuksen, lisenssin, toimintamaksun ja jäsenmaksun. Ilmoittautuminen oheisesta ilmoittautumislomake sekä sähköpostilla toimisto@kajha.kainuu.com tai paikanpäällä.
Ilmoittautumiseen nimi, osoite, syntymäaika (hetu), huoltajan nimi, puhelinnumero ja @ sekä paidan koko (110,128,140,152)

Maksu tilille FI98 1057 3001 0228 58

HUOM! vakuutus, lisenssi ovat voimassa kalenterivuoden loppuun.
Lisätietoja http://www.kainuunnappulaliiga.fi/

Jos kysymyksiä soita Janne 0400-327929

torstai 23. toukokuuta 2013

Parhaat kentät 28.-30.6.2013

HUOMIO PARHAILLE KENTILLE KOULUMAJOITUKSEEN TULEVAT PELAAJAT!
Maksakaa koulumajoituksen ruokailu+majoitus maksu 55e Sups junioreiden tilille viimeistään 1.6.2013. Viestikenttään Pelaajan nimi ja mistä maksu on. Lisäksi ilmoittautuminen Jannelle ( 03), Arttolle 01-02, ja Tuomolle tai Jannelle 04-05 pelaajat.

Tiedoksi!
MAJOITTUMINEN
Nuottasaaren koulu ja päiväkoti.
Koulumajoitus+ ruokailut (pe illallinen, la ap+lounas+päivällinen , su ap+päiväruoka. 4 ruokaa + 2 aamupalaa+ majoitus 2 yötä.
Vain 55 euroa.

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Pohjois- Suomen Piirisarja D 12/SuPS-01


19.5.13/SuPS 01 (KajHa Team 01) - OLS -01 haaste tulos oli 1-3 tappio.

Tähän peliin lähdettäessä oli monta mutkaa matkassa. Pelaajapula, meiltä kaksi pelaajaa sairaana, meidän -02 ei saatu lainaksi, kun ne oli -03 vahvistuksena Ylivieskassa, eikä Kajaanistakaan saatu yrityksestä huolimatta apuja. Muita hauskoja - ja ei niin hauskoja kommelluksia, jotka jääköön joukkueen salaisuudeksi.

No joukkue päätti lähteä matkaan ilman yhtään varamiestä, joka tarkoitti, että peliaika jokaiselle 100% eikä loukkaantumisiin ollut varaa ja ilman lämpötila yli 30 astetta.

Meidän " Turhapuron pojat" ovat taistelijoita se osoitti peli mitä nähtiin ja koettiin yhdessä siitä tuo kutsumanimi. Minä Ulla joukkueenjohtajana ja poikien valmentaja Artto ollaan pojista ylpeitä. Poikien vanhemmat ja koko SuPS saa olla ylpeä " -01 tienraivaaja " pojista!

Peli oli erittäin tasainen. Ensimmäisen maali tuli 30 minuutin kohdalla ja maalin tekijänä Joni Mikkonen. Tämä antoi koko joukkueelle aivan mahtavan taistelutahdon. Toisen maalin teki 43 minuutin kohdalla vastustaja joukkue. Vastustaja teki vielä kaksi maalia 50 ja 51 minuutin kohdalla ja kumpikin kulma tilanteesta. Vaikka oltiin tappio tilanteessa pojat taistelivat henkensä edestä. He osoittivat, että tämä on joukkuepeli ei yksilöpeli. Hyvä pojat!

Kotiläksyjä samat asiat kuin 18.5.13.

Seuraava peli on su 26.5.13 Valioliiga Sotkamossa. Seuraava Piirisarjan peli on 2.6.13 klo 14 Oulussa ja vastustajana on OLS 02 Sininen.

Joukkueessa pelasivat:
Ville Marjanen (mv)
Joni Mikkonen
Jarkko Seppänen
Jesse Heikkinen
Kaapo Moilanen
Iekko Anttonen
Jouhki Anttonen
Niiles Anttonen
Sami Moilanen (c)

Pohjois- Suomen Piirisarja D 12/SuPS-01


18.5.13/SuPS 01 (KajHa Team 01) - Ajax Sininen (Kempele) tulos oli 0-4 tappio.

SuPS pojat saivat apuja Kajaanin -00 pojilta. Lisäksi Kajaanin Hakan -00 valmentaja Lauri Peltonen (Late) antoi valmennusapua meidän joukkueen valmentaja Artto Marjaselle.

Kajaanin pojista oli meille iso apu, lopputulos olisi voinut olla ilman heidän apua paljon huonompi.

Syöttöpeli oli parasta verrattuna aikaisempiin piirinpeleihin. Muutama hyvä maalintekopaikka oli, mutta meidän harmiksi maalit jäivät saamatta.

Muistakaa seuraavassa pelissä oma pelaaja (vastustaja joukkueen ). Muistakaa käyttää hyväksi kokokentän leveyttä ei vain kentän toista puolta.

Kotiläksyt:  Harjoitelkaa pallonhaltuunottoa.

Tästä on hyvä jatkaa ja paljon on taas opittu. Sunnuntaina 19.5.13 Ouluun ja vastassa on OLS-01 haaste.

Joukkueessa pelasivat:
Juuso Mäkeläinen (c)
Ville Marjanen
Joni Mikkonen (mv)
Jarkko Seppänen
Jesse Heikkinen
Kaapo Moilanen
Iekko Anttonen
Jouhki Anttonen
Niiles Anttonen
Kaapo Laakkonen

Kajaanin pojat:
Joni Kyllönen
Valtteri Hukkanen
Eelis Seppänen
Aapo Tuominen
Muhis Diaraziz
Jedo Tia

tiistai 21. toukokuuta 2013

Sups03 pronssille kilpasarjassa Ylivieskacupissa!

Näytä image.jpeg diaesityksessä
Supsin rautainen 03 porukka taisteli pronsille Ylivieskassa sunnuntaina jalkapallon Ypa cupissa.
Pojat03 kilpasarjassa pelasi 9 joukkuetta. Sups03 raivasi alkulohkostaan tiensä mitali peleihin voittamalla Ajax03 valkoisen(Kempeleeltä)
3-1, ja Kälviän Tarmo03:n 7-1.
Mitalipeleissä vastaan tuli pohjoisen kärkijoukkueet Tp-47 03 valk. Tornio ja Pk-37 Iisalmi.
Tp-47 voitti Pk-37 2-0.
Suomussalmen pojat kaatoivat Tp-47 yllättäen 1-0. Pk-37 oli viimeisessä ottelussa vahvempi väsynyttä Supsia vastaan maalein 6-0. Pisteet meni tasan ja maaliero ratkaisi mitalistien järjestyksen.
Joukkue pisteet ja palkitut.
Juho Heikkinen 4+4 (C)
Joopi Moilanen 3+1
Jone Ohtonen 2+1
Maiju Laatikainen 1+1 fair play
Jesse Kinnunen 1+1
Veikko Moilanen 0+1 2*fair play
Arttu Huttu 0+1
Samu Kinnunen 0+0 paras pelaaja
Onni Laatikainen 0+0
Niko Heikkinen mv fair play.

Koko joukkueelta huippu turnaus. Seuraavaksi pallo menee vastustajan maaliin Vuokatissa ensi lauantaina ja sunnuntaina Kainuun nappula- ja Valioliigojen jatkuessa. Suomussalmelta 5 joukkuetta mukana.Pronssi joukkue 19.5.2013 Ylivieskacup pojat03 kilpa

maanantai 13. toukokuuta 2013

Ylivieskacup  18.-19.5 2013

Sups03 matkaa tulevana viikonloppuna Ylivieskaan jo perinteeksi muodostuneeseen Ypa cupiin.
Janne ja 6 pelaajaa Joopi,Juho, Niko,Samu,Onni ja Maiju menevät jo lauantai aamuna ja vahvistavat Everton Ristijärven 02 joukkuetta 2002 poikien harrastesarjassa. Juho,Niko ja Maiju pelasivat jo viime keväänä Evertonin temissa joka voitti silloin kultaa harrastesarjassa. Panoksena siis viimevuotisen voitoan puolustaminen.
Sunnuntaina saapuu sitten Kimmo Hutun kyydissä loppu joukkue eli Arttu Huttu, Jone Ohtonen, Kaapo Heikkinen 02 ja omalla kyydillä Jesse Kinnunen02.
Sups03 osallistuu 03 poikien kilpasarjaan.
Eka peli sunnuntaina 11.10 vastssa Ajax valkoinen Kempeleeltä. Tuttu vastus viime kesältä.
Lohkon toinen joukkue on tuntematon Kälviän Tarmo 03. Tarmoa vastaan peli 13.10
Lohkon 1 pelaa toisten lohkojen voittajia vastaan mitaleista. Lohko kakkoset pelaavat sijoista 4-6 ja lohko jumpot sijoista 7-9.

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Nappulaliigan avaus Kajaani 11.5.2013

Tulokset:
Arsenal07-Manu07 vihreä  6-6
Arsenal07-Manu07 kelt.  1-2
Arsenal07-Manu07 musta  6-1
Hieno avaus nuorimmaisten joukkueelta maalin teossa onnistuttiin ja maaleja tekivät lähes kaikki pelaajat . Joukkueessa pelasivat Enni Heikkinen 5 maalia, Niiki Juttula 1 maali, Atte Turpeinen 2 maalia, Venni Kela 5 maalia ja Santeri Kyllönen.  Valmentaja Ville Vainio.
Hienoa Ville ja team 07!

Arsenal04-05- Astonvilla 1-1 maali Tuomas Heikkinen
Arsenal04-05- Real03 1-3     maali Eetu Heikkinen
Arsenal04-05- Manu03 keltainen 6-0
Maalit:
 Mika Moilanen 5,Ossi Niskanen 1
Valmentaja Tuomo Heikkinen
Puolustuksen kapellimestarina luuti Joona Heikkinen.

Valioliiga 12.5.2013

Arsenal02 musta-Astonvilla02-01 3-1
Arsenal02 musta-Real 02-01        8-0
Arsenal02 musta- Kajha02 2        5-3
Pisteet:
Kaapo Laakkonen 7+1
Sami Moilanen      4+3
Perttu Keränen      3+1
Miika Heikkinen  2+1
Maiju Laatikainen 0+4
Veikko Moilanen   0+1
Kalle Laukkoski 0+1
Juuso Juntunen 0+0
Kaapo Heikkinen 0+0
Ihan mahtava turnaus joukkueelta. Sami onnistui pelintekijän tontilla hienosti ja jos viimeistely olisi ollut parempaa olisi joukkue ollut täysin ylivoimainen. Maiju esim veti n.10 kertaa ohi maalin suoraan syötöstäkin useita kertoja. Kaapo Laakkonen oli tutun ärhäkkä ja  raketti kinttu Kaapo Heikkinen oli herhiläisenä vastustajien kimpussa. Veikko viimeisteli tiukan puolustuksen.
Tästä on hyvä jatkaa kohti Vuokatin turnausta 26.5.2013
Janne jatkaa peluuttajana ainakin Vuokatin turnauksen ajan.


Arsenal01 keltainen voitti kaksi ja hävisi yhden pelin siitä raportoi tarkemmin Ulla Kela-Mäkeläinen.

tiistai 7. toukokuuta 2013

Nappula- ja valioliiga + jalkapallokoulu Suomussalmi kausi 2013


Nappulaliiga on tarkoitettu 4-10-vuotiaille pojille ja tytöille.

Valioliiga on tarkoitettu 11-14-vuotialle pojille ja tytöille.

Nappulaliigan hinta on 65€/pelaaja+ jalkapallokoulu 16 harjoitus kertaa 35e yht.100e kausi.
Hinta ei sisällä paitaa eikä palloa. Pallon ja paita hommataan erikseen.
Jalkapallokoulu Suomussalmella kesä- heinä kuussa tiistaisin ja torstaisin klo.10-11 4-7 vuotiaat ja klo.11-12 8-12 vuotiaat.

Hinta sisältää ohjauksen, kesäajan turnaukset, vakuutuksen, lisenssin, toimintamaksun ja jäsenmaksun. Ilmoittautuminen oheisesta ilmoittautumislomake sekä sähköpostilla toimisto@kajha.kainuu.com tai paikanpäällä.
Ilmoittautumiseen nimi, osoite, syntymäaika (hetu), huoltajan nimi, puhelinnumero ja @ sekä paidan koko (110,128,140,152)

Maksu tilille FI98 1057 3001 0228 58

HUOM! vakuutus, lisenssi ovat voimassa kalenterivuoden loppuun.
Lisätietoja http://www.kainuunnappulaliiga.fi/

Jos kysymyksiä soita Janne 0400-327929
 
 
Nappulaliigan avausturnaus 11.5.2013  klo.9-14 Kajaani Liikúntapuisto
 
Suomussalmen Arsenalista ilmoitettu 2 joukkuetta
4-6v. Arsenal07 valmentaja Ville Vainio 050-4905363
9-10v. Arsenal04-05 valmentaja Tuomo Hekkinen 0400-186279
ilmoittautukaa turnauksiin vähintään viikko ennen turnausta
 
Valioliiga 12.5.2013 klo 9-14 Kajaani Liikuntapuisto
Turnaukseen ilmoitettu Arsenal01 ja Arsenal02
Artto 01 ja Janne 02
Paikalle omilla kyydeillä. Janne ottaa 8 ensimmäistä ilmoittautujaa 02 teamista klo.7.45 Teboililta . Kyydin hinta 5e. Mukaan korkeintaan 11-12 pelaajaa ja etusijalla talven treenanneet 7. eli mukaan mahtuu 5 pelaajaa talvi seitsikon Juuso J, Kalle L, Sami M, Veikko M, Jere L, Aatu, ja Miika lisäksi.
 
VASTAISUUDESSA JOS PELAAJIA ON ESIM.15 LÄHDÖSSÄ TURNAUKEEN ILMOITTAUTUKAA AJOISSA NIIN ILMOITAN 2 JOUKKUETTA NIIN SAA KAIKKI PELATA.
Otteluohjelmat on valmentajilla ja Napulaliigan sivuilla.

Pohjois-Suomen Piirisarja D-12/SuPS 01

5.5.13/SuPS 01 (KajHa Team 01) - ORPa 02. Ottelun tulos oli 0-6 tappio.

Ensimmäisellä puoliskolla SuPS:n pojat pysyivät hyvin ORPa:n poikien kyydissä.

Toisen puoliskon viiden ensimmäisen minuutin aikana SuPS:n pojilta nähtiin hyvää syöttöpeliä, mutta sitten tuli se takaisku ja ORPa:n pojat tekivät ensimmäisen maalin.  SuPS:n poikien peli meni aivan sekaisin ja pian ORPa rokotti toisella maalilla. Kapteeni Juuso Mäkeläinen yritti kannustaa joukkuetovereitaan "kyllä tästä vielä noustaan". Näin ei kuitenkaan käynyt ja taskuun jäi vain paljon kotiläksyjä.

Ville Marjanen pelasi maalissa hyvin ja oli joukkueen selkäranka. Joukkueen työmyyrä oli Sami Moilanen, joka on osoittanut taidoillaan, että on ansainnut paikkansa 01 joukkueessa. Joni Mikkonen taisteli urheasti loppuun saakka.

SuPS:n peli kaatui pelaajien lamaantumiseen(väsymiseen). Vaihtomiehiä ei ollut kuin yksi. Vastustaja joukkueella oli kokonainen kentällinen.

Seuraava peli pojilla on la 18.5.13 Kajaanissa ja vastus on Ajax Sininen Kempeleestä ja su 19.5.13 Oulussa ja vastus on OLS 01 haaste.


Joukkueessa pelasivat:
Juuso Mäkeläinen (c)
Ville Marjanen (mv)
Joni Mikkonen
Justus Turpeinen
Jarkko Seppänen
Jesse Heikkinen
Kaapo Moilanen
Sami Moilanen
Iekko Anttonen
Jouhki Anttonen